etusivulle Matkaopas
Opiskelemaan meille Yrityspalvelut Opiskelijapalvelut Kansainvälisyys Ammattikorkeakoulu Yhteystiedot

Sivustokartta

Päiväopinnot

Ilta- ja monimuoto -opinnot

 

Suomen suosituimman matkailualan kouluttajan Helmi Liiketalousopiston

MATKAOPPAAT 2000-luvun MAAILMALLE

Matkaoppaan täydennyskoulutuksesta saa matkailualan aikuisopiskelija uutta tuulta siipien alle. Yhteinen opintotaival rakentaa uuden ammattiosaamisen ja -identiteetin ohella myös uusia ystävyyssuhteita ja vertaisverkostoja, jotka ovat tärkeitä onnistumisen ja kehittymisen kannalta niin opiskelu- kuin työelämässäkin.

Tutkintojenjakotilaisuuksissa ryhmän hyvä yhteishenki pompahtelee esiin tuon tuosta puheenvuoroissa, joissa yksimielisen vuolaasti kiitellään mm. innostavaa ja läsnä olevaa opetusta niin verkko- ja lähiopetustilanteissa. Tieto ja osaaminen jaetaan aina koko ryhmän kesken, joten myös ahaa-elämykset ja onnistumiset ovat yhteisiä.

Ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta Matkaopas-joukosta löytyy aimo annos joka tutkintokerta. Näitten joukkojen johdolla kuljetaan jatkossa oikeasti uusia polkuja, ja nähdään ja koetaan ennen näkymättömiä asioita.

Matkaoppaan ammattitutkinnon suoritettuaan opas voi hakea jäsenyyttä opasyhdistykseen ja saada näin virallisen oppaan statuksen.

Kuvia 31.1.2011 valmistujaistilaisuudesta

Matkaoppaan ammattitutkinnon keväällä 2011 suorittaneet henkilöt
REILU TUSINA uutta matkaopasta ja erityisosaamista valmiina haasteisiin

Mika Aronen, englanti
Nuuksion eräoppaana vuosia toiminut Mika yhdisti tutkintoon sisältyvässä kirjallisessa opastussuunnitelmassaan perinteiseen kaupunkilomaan aitoja luontokokemuksia.

Ana Paula Da Rosa-Räsänen, portugali/espanja
Brasiliassa syntynyt Ana laati opastussuunnitelmansa teemanaan Helsingin historiallinen kehitys tunnettujen teollisuussukujen kautta.

Kim Gustafsson, englanti/suomi
Äidinkielenään ruotsia puhuva Kim on myös Porvoon auktorisoitu opas. Hän on tehnyt rooliopastuksia mm. Runeberginä ja antoi tutkinnossa näyttönsä risteilyoppaana.

Hanna-Leena Halsas-Forsblom, englanti/ruotsi (kotikieli)
Hanna-Leenan tuntee Länsi-Uudenmaan rannikkokylät ja ruukit. Hän suunnitteli matkailupaketin aiheenaan Suomi-Ruotsin ajan teollinen kehitys Fiskarsin ja Billnäsin kaltaisissa ruukinkylissä.

Inna Jänis, venäjä
Innalla on vahva kokemus venäläisryhmien matkajärjestelyistä ja opastuksista Helsingissä ja muuallakin Etelä-Suomessa. Innan kirjallisessa työssä suunni teltiinkin venäläisen yrityksen Suomen vierailun järjestelyjä. 

Leea Lappalainen, portugali
Leean matkapaketin teema oli elokuvallinen Suomi, minkä myötä matkailijaryhmä siirtyi kaurismäkeläisestä Helsingistä Sodankylän yöttömän yön festivaalitunnelmiin. Leea opastaa myös englanniksi ja on tehnyt jo mm. Arabianrantaan kohdistuvia designopastuksia.

Kasper Mårtenson, englanti
Englannissa opiskellut Kasper valmistautuu kolmatta kesää peräkkäin polkupyöräopastuksiin Helsingissä. Monipuoliset muusikontaidot lienevät hyödyksi myös erikoisryhmiä ajatellen.  

Juha Paltila, portugali
Etelä-Amerikassa pitkään työskennellyt Juha suorittitutkintonsa polkupyöräryhmää opastaen. Kirjallisessa työssään hän suunnitteli Helsinki-Ahvenanmaa –vierailun  eteläamerikkalaiselle  jalkapalloryhmälle hyödyntäen siinä kokemuksiaan erikoisryhmien teemaoppaana.

Virpi Perunka, englanti
Englannissa egyptologiksi opiskellut Virpi on kokenut matkanjohtaja, joka osan ajastaan viettää Egyptissä kaivauksilla. Virpin opastussuunnitelmassa ryhmä tutustui kansallisromanttiseen Suomeen Gallen-Kallelan maisemissa.

Jukka Rajala, englanti/ranska
Englanniksi tutkintonsa tehnyt Jukka on ranskan kielen maisteri. Jukan kirjallisessa matkailutyössä liikuttiin Kaakkois-Suomessa, mutta opastusnäyttönsä Jukka antoi Helsingissä opastamalla kansainvälistä seminaariryhmää mm. Arabianrannassa.

Carla Ribeiro, portugali/espanja
Carla on toiminut matkailualalla jo kotimaassaan Portugalissa. Tutkintonsa Carla teki esittelemällä Helsinkiä merellisyyden ja luonnon leimaamana kaupunkina portugalilaisasiakkaiden suosimassa Seurasaaressa.

Leticia Tinajero, espanja/ranska
Letician tie Meksikosta Suomeen kävi Pariisin kautta ja Suomessa hän on kerännyt opastuskokemusta Hernesaaren risteilijäasiakkaiden parissa. Kirjallisessa työssä hän suunnitteli matkailijoille retken kahden pääkaupungin teemalla, Turku-Helsinki.

Ville Wanhatalo, espanja
Ville on restonomiksi valmistuttuaan tutustunut Hernesaaren risteilyvieraisiin niin matkailuneuvonnan kuin transfereidenkin myötä. Opastusnäyttönsä hän antoi Helsingin kiertoajelulla maustaen sitä Mustikkamaan kohdevierailulla.

Erikoisoppaana toimiminen
Designopas-kurssin suorittaneet 2011

Oppaan nimen yhteydessä on lyhyt kuvaus teemasta, jonka myötä hän osoitti hallitsevansa erityisteemalla retkeilevän ryhmän vaatimat sisällölliset ja tekniset taidot. Helmen Designoppaiden yhteystiedot ovat saatavilla opasyhdistyksen listoilta.
 
Sinikka Einola-Aivio – kävelyopastus Uudenmaankadun alueella (historia, arkkitehtuuri, taide)

Sirpa Kajorinne –  kävely- ja laivaopastus espoolaiselle koululaisryhmälle Vasikkasaareen (luonnon ja meren merkitys rannikon elämäntavan – ja laadun muokkaajina)

Sarianna Salmi –  kävelyopastus Annalassa, Arabianrannassa (luonto ja kaupunkimiljöö, kaupungin historiallinen kehitys)

Leena Tuomela –  kävelyopastus Punavuoressa (valon ja valaistuksen merkitys elämänlaadun parantamisessa).

Uudet 23 matkaopasta ja heidän niche-erikoisuuttaan valmiina haasteisiin

Richard Strohm, englanti/suomi
Kuulo- ja liikuntarajoitteisten opastukset Helsingissä

Tiina Sandelin, suomi/ruotsi/englanti
Näkövammaisten opastukset Helsingissä ja Tukholmassa också på svenska

Anne Äyräs, suomi/portugali
Suomalainen kenkä-design tutuksi huopatossuista Minna Parikkaan

Margit Karjala, suomi/ruotsi/englanti
Tsennaa stadii – Kallion friidun tarinat kaupunkiopastuksen punaisena lankana

Paul Parant, ranska/suomi
J’aime suomalainen puuarkkitehtuuri!

Kristiina Paatero, suomi/ranska
Pk-seudun uusi kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri

Ritva Katajainen, suomi/saksa
Hietaniemen hautausmaan ”elävät”  tarinat ja Jätkäsaaren moderni kaupunkisuunnittelu

Kielo Vähälä, suomi/saksa
Kulosaaren huvilamiljöö

Riitta Niikko, suomi/ranska
Suomen PISA on kallellaan plussan puolelle

Paula Lehtonen-Mauffret, suomi/ranska
Koulutus ja kulttuuri kansainvälisellä fokuksella
 
Riitta Douhaniaris, suomi/kreikka
Arabianranta – designia arjessa

Leena Vanhamäki, suomi
Kokeilevan matkailijan uutuus: Rööperi

Leila Rantakangas, suomi/englanti
Fiilis sen tekee: Bright lights, big city of Helsinki

Päivi Värtinen, suomi/englanti
Aurora Karamzinin (1808–1902) käsikynkässä nykypäivään

Maynie Sohlberg, suomi/ruotsi/englanti
Sporttinen kävelykierros Töölönlahden ympäri

Marita Löfgren, suomi/saksa
Tapiola & puutarhakaupunki Helsingin kupeessa

Maria del Carmen Hänninen, espanja/ englanti/suomi
”My Helsinki” espanjalaisittain

Irina Väkevä, viro/venäjä/suomi
Возбуждать Helsingin historia

Giuseppe Candido, espanja/italia/suomi
Muusikon vainulla kaupungin grooveimmille klubeille

Soon-Jung Lee, korea/suomi
Suomi korealaisen silmin

Ruth Rubin, espanja/suomi
Raitiovaunulla halki sateisen Helsingin

Tuuli Bergholm, suomi/espanja
Lentoaseman kierrokselta risteilyvieraita vastaan

Leena Karppinen, suomi/italia
Nykypäivän idän ja lännen kohtauspaikkana esim. Suomenlinna